Matkustamisen haikeus

Helsinki-Vantaan lentokenttä ja humiseva liike, kiemurtelevat turvatarkastusjonot ja siistinä, puhtaina kiiltokuvina hohtavat lattiat. Aamupala Hiltonin lentokenttähotellilla, puuroa, leipää ja jännitys. Kahvikupponen kiireessä ja säikähdys siitä, että laukku oli varastettu (vaikka ei ollut).

Lentokentällä tuulinen sää ja vastaan hulmahtava kuumankostea ilma, aro ja kitukasvuiset puut. Hotellilla sata ja yksi kissaa, öisin vihreäpilkkuisia rupisammakkoja ja kastelulaitteita, jotka saavat sinut kiinni ja kastelevat litimäräksi.

Hotellin aulassa baari ja baarimikkona tsekkipoika, viehättävän öljymerisilmäinen ja tummatukkainen otus, joka ei tiedä, miten olla vakava. En ymmärrä huomata häntä ensimmäisenä iltana, kun kaksi norjalaista blondia tuijottavat minua vaaleiden kulmiensa alta ja vievät huomioni. Toinen niistä tarkastelee minua hetken ja hiipii lähemmäksi, kun all inclusive -aika on ohi, ja minä pyörittelen gin lemonini pohjia vaaleanpunaisella pillillä. Hän hymyilee ja kysyy saisiko tarjota juotavaa. Koukistan jalkani lattialle ja kävelen pitkine mustine korkoineni heidän pöytäänsä ja sanon nätisti kyllä kiitos.

Pimeän mattapintataivaan alla käymme yöuinnilla ja nauramme asioille, jotka olen jo unohtanut. Seuraavana päivänä omituinen välttely, joka sai minut hämmentymään, mutta that's life. Sainpahan yhden hyvän illan.

Seuraavana päivänä krapulainen rantapäivä, huonosti syöty aamupala ja pahoinvointi. Kävely oli humalaista vielä aamuyhdeksältä. Pitäisi varmaan painaa jarrua.

Olin aika hidas ja laiska kuumana helottavan auringon alla. Luin kirjan loppuun. Illalla Animation Teamin loistava iltashow, ja isän naisystävän, Potta-Leenan (=Botzhenan) sekä Monikan osallistuminen Miss Greek -kilpailuun. Nauroin, koska Pottis ei ole tanssin saati seksikkään kävelyn maailmanmestari.

Seuraavan viikon ajan päiviäni rutinoi jokapäiväinen valitus ja itku: "hyyiii, mitä ruokaa!" Moni baarilla tapaamistani ihmisistä, joille kerkesin kyseistä epäkohtaa valittaa, allekirjoittivat väitteeni. Vain isä, tyypilliseni kitupiikkinä, sanoi, että ihan riittävän hyvää ruokaa. Ei muusta kannata maksaa. "Tää on all inclusive." Voi helvetti, ajattelin ja suunnittelin kuolevani nälkään.

Ei se kamalalta näyttänyt lautaselta, mutta maku oli yhtä miellyttävää kuin pahvissa. Koko buffet-meininki oli ihan kuin sikasyöttölä; ihmiset tungeksivat kerätäkseen nälissään lautaselleen niin paljon ruokaa, että siitä yli yhdeksänkymmentä prosenttia meni varmaan roskiin.

Juomapuoli kyllä oli ihan hyvä ja aivan yhtä ilmainen. Baarissa oli myöskin hyvin paljon vähemmän tungosta kuin yläkerran buffet-ravintolassa ja siellä tutustui jatkuvasti uusiin ihmisiin. Tänä nimenomaisena iltana taisin ensimmäisen kerran tajuta, että herranjumala, täällähän on suloinen baarimikko.

Hymyilin sille nätisti ja mua nauratti, kun se joka kerta kävellessään ohi ei voinut olla tuijottamatta ja hymyilemättä.
Too bad.

Käytiin rannalla ja kaupoilla pyörähtämässä. Oli kuuma. Illalla tutustuin tarjoilijan lisäksi kahteen muuhun ikäiseeni tsekkipoikaan, jotka toivat kahdeksi illaksi enemmän naurua kuin mun apaattinen matkaseurue koko loman aikana. Seuraavana aamuna ei edes ollut tuota omituista kiusallista fiilistä, kuten niiden hämmentävien norjalaisten kanssa. Nämä tsekkiherrat naurattivat mut kyyneliin, eivätkä yrittäneet jatkuvasti flirttailla jollakin etäisellä tavalla. Veljekset kuin ilvekset, paitsi että ihan erilaiset sittenkin. Toinen taisi olla susi.

Ihana erilaisuus johdatti meidät uusiin ja aina vain uusiin keskusteluihin (ja baarimikolla oli mustasukkaiset ja hyvin vakavat silmät). Toinen kertoi minulle viinistä, kirjallisuudesta ja taiteesta. Hän sanoi pelkäävänsä kauhuleffoja. Miehekästä machoa ei ollut, vain pieni herkkä ihminen. Ajattelin, että onpas siinä mahtava ihminen. Asuisipa Suomessa. Tekisin siitä hyvän, hyvän ystävän.

Toisella oli koiranpennun silmät, tukka kuin pyörremyrsky ja jatkuva, hieman typerännäköinen hymy. Hänen kanssaan keskustelimme peleistä, ruoasta ja kaikesta muusta, mitä maailma sisällään pitää. He antoivat nimensä, mutta en millään löydä heitä facebookista. Ikävä juttu.

Viimeisenä kokonaisena lomapäivänä mentiin Rhodoksen kaupunkiin bussilla. Finnmatkojen reissu sinne olisi maksanut 41e/henki. Bussimatkoille tuli hintaa vain 7 euroa. Toki oppaat olisivat osanneet kertoa historiasta ja muusta mielenkiintoisesta, mutta... 41 euroa? Ei ikinä. Ostin mitä upeimman ja suurimman unisiepparin, loukomeita ja muita paikallisia herkkuja, hunajaa, mausteita ja ouzoa. Siinä se. Isä, pihtari kun on, antoi 30 euroa matkamuistoihin. Lucky me. Taisi jäädä se shoppailuhaave...

Sitten tuli viimeinen ilta, baarimikon ilmaiseksi tarjoama Mojito ja mansikkajuoma, tärähtänyt kaverikuva, yksi lievästi humaltunut tyttö ja yksi aurinkohymyinen poika, surullinen olo, sohvilla nukkuvat veljet ja Lana Del Rey.

Siis Lana Del fucking Rey.
Muhun iskostui maailman suurin hämmennys, kun sain tietää, että se oli mun tsekkimikkoni lempiartisti. Tämän miehen kanssa olisin tahtonut opetella kertomaan salaisuuksia ja kaluamaan Puijon metsien kiemuraisia lenkkipolkuja ihan vain sellaisessa kaverifiiliksessä, koska niin paljon puhuttavaa jäi sanomatta. Harmi, ettei sitä kuulemma saanut viedä mukanaan kotiin.

Oli vähän kiusallista, että se vanhempi baarimikko, Lukasin esimies, yritti jatkuvasti parittaa meitä. Syy, miksi meidän tuolit on tuossa kuvassa noin lähekkäin, on se, että George nosti mut ilmaan ja kantoi lähemmäksi. Meitä vaan nauratti. Me juteltiin hämärtyvän yön sylissä kaikesta mahdollisesta, elämästä ja opiskelusta, siitä, että mä olen epätyypillinen Suomalainen ja hän epätyypillinen tsekki. Viimeinen ilta oli tosi kiva, sillä se lopetti työt yhdeltä ja omisti mulle kokonaisen tunnin. Sinä surullisena iltana se tuntui parhaalta mahdolliselta lahjalta.

Ja nyt vähän aikaa kaikki tuntuu tulenaralta. Onneksi masennukseni ei yllä Egyptin mittakaavaan. Sieltä palatessani maailma Suomessa oli ihan fucked up kolmen viikon ajan. Itkin niin paljon, että pää meni sekaisin. Nyt nyyhkytin vain kerran ja ajattelin sitten: olenpa onnekas kun olen saanut kokea niin paljon ja elämäni on niin kamalan rikas. Kipu ja ikävä on tämän kaiken ilon hinta.