keskiviikko 22. tammikuuta 2014

RUK:n kurssijuhla "Vaisto" 2014

Vietin tammikuun neljäs päivä toiset "Vanhojen Tanssit" Haminassa.
Toki, kuten otsikosta käykin ilmi, tällä kertaa sain keikistellä kauniissa mekossa hieman upeammassa tilaisuudessa. 

Kyseessä oli siis valtion kakkosjuhlaksi kehuttu RUK:in kurssijuhla, huh!
Bussi lähti Kuopion linja-autoasemalta lauantaina kello 3:50 aamuyöllä. Olin onnistunut nukkumaan päivän aikana pienissä pätkissä yhteensä viisi tuntia, joten ihan reippaana päädyin asemalle asti. Bussissakin onnistuin nukkumaan peräti puolet matkasta, omituista kyllä. Yleensä en nuku missään mikä liikkuu. 



Okei, myönnettäköön kyllä etten tuossa yllä olevassa kuvassa näytä kovin pirteältäkään... 

Surullista kyllä, unohdin kamerani kotiin (kaikki kuvat siis kännylaatua, yäk!). En tiedä kuinka se on edes mahdollista. Yleensä olen se neuroottinen hullu, joka kantaa kameraa olallaan kaikkialle. Loppupeleissä en kuitenkaan usko menettäneeni paljoa. Kameraa ei olisi siellä juhlatilaisuudessa tullut mieleensäkään kannella mukanaan. 




Kurssijuhla alkoi aamuvarhain kirpeässä pakkasessa. Miehet marssivat paikalle kuin yksi suuri, kiemurteleva tuhatjalkainen - jokainen jalka tismalleen oikeassa rytmissä. Sininen savu nousi koristamaan alastomia puita ja vihreäpukuisia miehiä. Jännitti! 

Tilaisuudessa oli taas kerran kosinta. Yksi aveceista haettiin keskelle aukiota ja zimzalabim. Iloiset aplodit säestivät onnellisen parin kipitystä aukion sivuun. 





Seuraavaksi aukiolta siirryttiin hotelleille valmistautumaan. Mulla oli päätä kiertävä ranskanletti, jonka äitini kaveri oli tehnyt mun päähän jo perjantaina. Hotellilla kerkesin juuri ja juuri meikkaamaan loppuun. Osa ajasta meni vain sängyssä kölliessä. 

Siitä sitten suunnattiin takaisin busseihin ja ajettiin syömään. Ruoka oli ihan perseestä, ei nyt millään pahalla Haminan hienot kokkineidit. Mulle oli vain leikelty tofua kuutioiksi paistamatta tai maustamatta. Oli aika ankeaa, mutta kyllä multakin kiukuttelu lopulta hymyksi suli, kun sain Sotkussa vähän munkkia nassuun. :D



Ruokailun jälkeen alkoi armoton keikistely korkokengissä. Tanssin jalkani kuolioon ja join ehkä pari lasia liikaa olutta. Tutustuin Ollin armeijakavereihin ja tykkäsin kaikista ihan kamalasti. Myös upseerioppilaiden avecit, eli nämä muut neitoset, olivat hurjan hauskaa seuraa!





Tuolla salissa oli, kuten joka ikinen muukin vuosi, helvetin täyttä. Daamit istuivat miestensä sylkyssä piinallisessa kuumuudessa. Tuolla tuli ikävä jopa talvipakkasia!



Ja loppuun aivan liian random tilannekuva.
Kaski pusuttelee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos