Penkkarit

Penkkariaamuni alkoi mielenkiintoisella aamupalalla. Oli hämmentävää juoda ensimmäinen drinkki jo ennen aamupuuroa. Bussissa hymyilytti hieman, mutta ei liikaa. Laukussa mukanani matkusti funlight-pulloon sekoitettu mehujuoma.

Koulussa jaettiin karkit, joita oli enemmän kuin osasin kuvitella. Laukku ei kestänyt kerralla kuin puolitoista kiloa.

Tässäpä meidän minari-poppoo. Ollaan aina otettu ala-aulan peilin edessä legendaarisia vuosijuhlakuvia. Tämä on yksi niistä.

Ja tässä me kaikki kolme söpöä (tai ei niin söpöä) tyttöstä valmiina kreisibailaamaan! Kukahan lie sai tuon kondomin karkkejen mukana...

Salissa pidetytty ohjelma piti sisällään oli yllättävän hauskan abivideon, "Koulus eka, koulus vika"-abikappaleemme sekä yleistä nöyryytystä kivojen pelejen ja leikkien muodossa. Sen jälkeen kun muut koululaiset hätyytettiin ulos, kakkosten IT-ryhmä piti meille kivat pienet potkiaiset, jossa me saatiin maalata ja elmukelmuttaa ne ihan miten haluttiin. Mukana oli myös jännittäviä vaatteita rekvisiitaksi. Sitten meille laulaa rallatettiin niin opettajien kuin oppilaidenkin toimesta. Vähän meinasi nousta jopa tippa linssiin! Viimeiseksi jaettiin abidiplomit, joissa sekä mua että Villeä onnisti. Ville oli vuoden Aidoin, itse oli vuoden Suorasuu. Hykertelin tyytyväisenä diplomilleni. Ainakin se kertoo, että olen jäänyt ihmisten mieliin.

Seuraavaksi kiidettiin nopeasti ulos ja loikattiin abirekkoihin. Siinä vaiheessa olo oli ihan älytön. Mehujuomani oli pärähtänyt kevyesti päähän, ulkona oli paljon meille heiluttavaa lössiä. Tuntui kuin jättäisin Minarin kokonaan, vaikka en oikeastaan ole edes lukulomalla nyt vaan suoritan ihanassa lukiossamme kahta viimeistä kurssia. Huusin rekassa kurkkuni niin kipeäksi, että on ihme, että siitä lähti vielä abiristeilyllä ääntä. 

Ajatus penkkareista hengästyttää edelleen.
Ajatus siitä, että keväällä päässäni on lakki, on liki pyörryttävä. Olen tämän viimeisen vuoden ajan joutunut säikähtämään kolme kertaa, ettei lakkia olekaan tulossa, mutta olen aina jotenkin onnistunut rimpuilemaan mahdottoman oloisista tilanteista yli. Nyt voi taas huokaista ja ristiä kädet ja toivoa, että kaikki menisi sittenkin ihan hyvin.