Ulkona on niin kaunis sää, että heräsin viimein eloon YO-koeviikon alta, jonka muuten olin kokonaan puolikuntoinen. Sain kaksi viikkoa kestäneen kummallisen kausiflunssan, kuumeen ja silmätulehduksen ja koepäivinä tuijotin kelloa ja mietin miten selviän salissa kuusi pitkää tuntia. Mutta minä selvisin - ja ihan hyvinkin. Äidinkielestä tulossa laudatur, uskonnosta eximia (tai jopa L!) ja biologiasta, jonka kirjoitin viime vuonna, tuli E. Vain englanti meni niin huonosti etten uskaltanut tarkistaa tulevaa numeroani. Esseen tehtävänannon väärinymmärtäminen saattoi viedä jopa 20 kallisarvoista pistettä, mutta ei sillä enää ole väliä. Aurinko paistaa ja hymyilyttää.
Valo on aktivoinut mut pitkästä aikaa lenkille. Myös keittiön siivous tuntuu sellaiselta tehtävältä, joka nyt vaan on tehtävä. Valo läpivalaisee pölykerrokset ja irvailee pimeälle talvelle, jonka suojissa siivoamisen saattoi tehdä puolihuolimattomasti. Nyt ei enää voi. Luuttusin asunnon lattiat ensimmäistä kertaa täällä asumiseni aikana. Imuroin lattiat, pyyhin tasot, putsasin liesituulettimen ja jääkaapin. Pesin kolme koneellista pyykkiä ja hymyilin kissamaista hymyä, kun sain talon viimeinkin tuoksumaan tolulta. Vielä pitäisi jaksaa putsata uuni, mikro ja vessa vähän perusteellisemmin.
Valo saa minut ravistelemaan talven unisuuden asunnon huokailevista nurkista. Se saa minut rientämään naapuritalossa asuvan ystävän luokse spontaaneille päiväkahveille ja kaipaamaan täysin sydämin jäätelöä ja pyöreitä aurinkolaseja.
Viikonloppuna vietin hauskan illan Saaran luona mehujuhlissa, aloitin uudestaan Final Fantasy XIII:n ja sain leipomon hälytykset päälle ja jouduin niin pahaan paniikkiin, että Olli joutui rientämään avukseni. Ensiviikolla luvassa vapaapäiviä, kiihkeitä hetkiä pleikkarin kanssa, joogaa & sushia. On se elämä välillä vaan niin parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos