Viikot ovat olleet raukeita ja uneliaita, iltapäivät yhä valoisempia ja päivät lämpimämpiä. Kevään tuntee jo pehmeästi iholla, kun kävelee ulkona. Nykyään mukaan täytyy jo napata aurinkolasit, ettei kevät häikäise liikaa. YO-kokeiden jäljiltä olen huilinut oikein kunnolla, heittänyt roskikseen haaveet siitä, että opiskelisin jo ensi syksynä Tampereleen yliopistossa ja varmistunut entistä enemmän siitä, että pidän välivuoden ja yritän tehdä vähän töitä.
Viikonloput ovat olleet täynnä tekemistä. Olen leiponut rakkaalleni leivoksia ja keksejä ja olemme siivonneet yhdessä koko asunnon. Olemme pysähtyneet yöllä jäätelölle mäkkäriin, saunoneet puusaunassa, josta tuli pimeä kuin pedon kidasta, kun sähkökatkos vei valot.
Viime viikonloppuna pyöräytimme illalliseksi valtavan satsin sushia ja lähdimme leffaan katsomaan Captain Americaa.
On luksusta laittaa välillä vähän pidempi penni tuoreisiin ja varmasti hyviin raaka-aineisiin. Nam!
Tuoreista raaka-aineista puheenollen, ostin vielä muutamia yrttejä kasvamaan ikkunalaudalleni basilikan, mimosan ja chilipaprikan kavereiksi. Kaikki ovat lähteneet hyvin kasvuun ja luulenpa, että tänä kesänä en ehkä onnistu tappamaan aivan niin montaa kasvilajia kuin viime vuonna. Toivottavasti ainakaan en.
Suurta, materialismionnellista iloa tuottaa myös äitini ihana yllärrilahja, Ted Bakerin laukku, joka on niin ihana, etten raskisi viedä sitä edes ulos asunnostani.
Myös siiderissä on kevään fiilistä, raikkautta, kesää. Heleän herkullinen somersby oli ennen liian kallis opiskelijabudjetille, mutta nyt olen hemmottelun nimissä yhä useammin napannut kaupasta mukaan juuri tätä ihmejuomaa.
Toisinaan sitä tulee litkittyä jotain muutakin kuin siideriä. Orgaaniset luomuteet saa ihan yhtä lailla nostettua fiiliksen kattoon.
Yllä uusi tulokas Buddha-kokoelmaani. Useat kirpputorille hylätyt patsaat ovat löytäneet tiensä mun suojelukseen. Oih, miten se on ihana!
Alla vähintäänkin yhtä ihania pääsiäismuffineita, joiden ohjeen postaan parin päivän päästä tänne. Kannattaa kurkata muutenkin!
♥
Tosi ihanan näkösiä leivoksia! Nam! Kivalta näyttää myös kaikki sun reseptit, erityisesti tuo lohiruoka :) mutta missä välissä sä oot lopettanut kasvissyönnin :o en muista lukeneeni siitä :) kun sähän olit vegaani , vai oonko taas ihan pihalla XD
VastaaPoistaps. Onko sitä videopostauksen toista osaa / uutta videopostausta tulossa? :)
Kiitoksia ^_^ Itsekin yllätyin, miten hienoja niistä tuli!
PoistaKirjoitin kääntyneeni takaisin pescovegetaristiksi joko tänne tai sitten tuonne ruokablogiin. Tai ainakin mulla on sellainen muistikuva. Tai sitten vastasin johonkin kommenttiin, jossa ihmeteltiin samaa. En koskaan ollut vegaani, vaikka sitä jonkin aikaa (viikon) yritinkin. Olin noin vuoden verran laktovegetaristi (eli en syönyt mitään elävää, enkä kananmunia, mutta maitotuotteita kyllä). Sitten laskeskelin vähän syömisieni ravintosisältöjä ja huomasin, etten syönyt oikeastaan mitään muuta kuin pastaa ja sain todella huonosti proteiineja. :/ Niinpä nykyään syön kalaa ja mereneläviä. Sikaa, nautaa, broileria ym. en kuitenkaan halua syödä koskaan.
Ja hyvä kun muistutit videopostauksesta! Kävin hakemassa mun koneen porukoilta ja voin VIIMEIN ladata sen. Heheh :D
Tekosyy.
PoistaEt vaivautunut ottamaan selvää ravintoaineista kasvissyöjänä (kala ei ole kasvis, joten pescovegeä pidän naurettavana tekosyynä lokeroida itsensä kasvissyöjäksi). Toisin sanoen, sinua ei kiinnostanut. Itse asiassa olen melko varma, että kaikkein eniten vitamiinien, hyvien rasvojen ja sun muiden saannista huolta pitävät vegaanit. Sen sijaan maa on täynnä päin vittua syövistä sekasyöjistä. Maitotuotteiden ja kananmunien käyttö tukee loistavasti liha/siipikarjatuotantoa, joten miksi lehmän yönti on ehdoton ei kun sen sijaan maito on ok? Ja lisäksi kosmetiikka - lihatuotannon sivutuotteista saadaan käyttöön kosmetiikkatuotteiden raaka-aineita. Tämäkin tukee lihatuotantoa. Miksi korostaa olevansa jotain mitä ei oikeastaan olekaan?
Tulee mieleen yläasteen terveystiedon päihde-esitelmät, joissa oppilaat painottavat niin kiltteinä tupakan vaaroja ja viinan juonnin typeryyttä opettajaa miellyttääkseen. Samaiset tarmokkaat päihdevalistajat - hupsista hups - juoksevat välitunnilla nurkan taakse röökille ja vetävät joka perjantai perseet isukilta varastetuilla viinaksilla.
En nyt tiedä onko se tekosyy vai ei, mutta oikeassa olet. En kiellä sitä. Otin kyllä selvää ravintoaineista ja olen edelleen sitä mieltä, että kasvissyöjä voi saada ruokavalioonsa kaikki tarvittavat aineet ilman eläinkunnan tuotteita. Olin kuitenkin liian laiska jaksaakseni jatkaa vuotta pidempään suhteellisen yksipuoliseksi läsähtänyttä ruokavaliotani. Olin raivostunut ravintoloiden kehnoon kasvisruokaan ja pelkkiin papuihin, joista en pitänyt läheskään niin paljon, että olisin jaksanut syödä niitä joka aterialla.
PoistaUskon kuitenkin, etten ole "päin vittua syövä sekasyöjä", kuten asian hienovaraisesti mainitsit. Ruokavalioni koostuu edelleen 80% kasviksista, hedelmistä, tofusta, marjoista, hyvistä rasvoista, palkokasveista, sekä paheksumistasi maitotuotteista. Syön kalaa lähinnä erikoistilaisuuksissa, kuten ravintoloissa ja silloin tällöin poikaystävän kanssa nautittuna. Se ei kuulu jokapäiväiseen ruokavaliooni, koska on muutenkin niin kallista. Tofu on edelleen ykkönen, kala satunnainen koriste piristämään tylsähköä opiskelijaruokavaliota. Ainiin, ja en pidä maidontuotantoa yhtään sen eettisempänä kuin lihantuotantoa. Olen kyllä perehtynyt asiaan, ja menettänyt sille yöuneni. Siksi korvaan osan maitotuotteistani soijajogurteilla, soijamaidoilla ja kasvisperäisellä kermalla. Silti jääkaapissani on yleisimmin normaalia maitoa, koska poikaystäväni, kaikki ystäväni ja myös minä itse käytän sitä kahvimaitona. Smoothieissa ym. suosin lähes poikkeuksetta maustamatonta soijajogurttia.
En ole KOSKAAN korostanut tai väittänyt olevani vegaani tai eläväni ilman eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita. Postaukset, joissa olen mahdollisesti painottanut eläinoikeudellisia asioita, ovat luultavasti ajalta, kun olin laktovegetaristi. Olen painottanut teksteissäni ennen kaikkea terveellisyyttä, ja siihen pyrin edelleen.
Ikävä juttu, että hyökkäät kimppuuni niin pahasti. Tuntuu, etten milloinkaan voi valinnoillani miellyttää ketään. Kun olin kasvissyöjä, siitä tuli helvetisti kuraa ja paskaa niskaan. Nyt ihan sama juttu. Surullista, jos haluat tuomita minut, vaikka kuitenkin yritän elää edes vähä paremmin kuin valtaväestö, mutta jos se helpottaa oloasi niin ole hyvä vain. En kuitenkaan suostu leimattavaksi tekopyhäksi.
Aikoinani, kun olin tiukkapipoisempi kasvissyöjä, olin ilahtunut siitäkin, ettei joku syönyt punaista lihaa. Ymmärrän, että on tekopyhää ajatella, että jollain toisella eläinlajilla on oikeus elää ja toisen paikka on lautasella, mutta pienet teot muovaavat maailmaamme hitaasti paremmaksi paikaksi. Negatiivisella energialla ei ainakaan saa aikaan mitään.