Sinne meni Tampere, koulupaikka, mukulakivet ja hymy.
Sinne haihtuivat haaveet, optimismi, iloinen elämänasenne ja rintalastan alla kupliva innostus lähteä Iittalan kauppaan ostamaan lautasia.
Juuri nyt kaikki tuntuu niin... päämäärättömältä. Mitä järkeä on edes lähteä, jos minulla ei ole mitään, mitä varten muuttaa? No, mitään muuta kuin Olli, jonka vanavedessä seuraan hermostuneena ja työttömänä, ilman opiskelupaikkaa tai suunnitelmaa tulevasta.
Matto jalkojen alta on vedetty. Kaikki itsevarmuus on imetty tyhjiin. En osaa uskoa tämän tulevan vuoden tuovan mukanaan mitään muuta kuin ikävää ja surua siitä, että taas täytyy yrittää uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Entistä kovemmin. Vaikka en edes pysty parempaan suoritukseen kuin mitä tänä vuonna annoin.
Itkin sängyssä, unettomana. Itkin kirjastossa, kun äiti soitti. Ruoka ei maistu, olen halvaantunut surusta ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan.
Joten, no.
Luulen, että sitä lupaamaani ylppäripostausta ei koskaan tule. Ja ylipäätään voi kestää hyvin pitkään ennen kuin osaan sanoa mitään, mikä ei ala mollisoinnuilla.
Näkemiin nyt sitten, hetkiseksi ainakin.
Sinne haihtuivat haaveet, optimismi, iloinen elämänasenne ja rintalastan alla kupliva innostus lähteä Iittalan kauppaan ostamaan lautasia.
Juuri nyt kaikki tuntuu niin... päämäärättömältä. Mitä järkeä on edes lähteä, jos minulla ei ole mitään, mitä varten muuttaa? No, mitään muuta kuin Olli, jonka vanavedessä seuraan hermostuneena ja työttömänä, ilman opiskelupaikkaa tai suunnitelmaa tulevasta.
Matto jalkojen alta on vedetty. Kaikki itsevarmuus on imetty tyhjiin. En osaa uskoa tämän tulevan vuoden tuovan mukanaan mitään muuta kuin ikävää ja surua siitä, että taas täytyy yrittää uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Entistä kovemmin. Vaikka en edes pysty parempaan suoritukseen kuin mitä tänä vuonna annoin.
Itkin sängyssä, unettomana. Itkin kirjastossa, kun äiti soitti. Ruoka ei maistu, olen halvaantunut surusta ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan.
Joten, no.
Luulen, että sitä lupaamaani ylppäripostausta ei koskaan tule. Ja ylipäätään voi kestää hyvin pitkään ennen kuin osaan sanoa mitään, mikä ei ala mollisoinnuilla.
Näkemiin nyt sitten, hetkiseksi ainakin.
*halaus♥*
VastaaPoistahaleja! Mä en päässyt opiskelemaan sosionomiks, edes pääsykokeisiin. Voitko sä yrittää ens vuonna uusiks, vaikka se haku on varmaan ensikertalaisia tms suosiva? Ajattelin yrittää samaan paikkaan uudelleen, jos ei jotain mullistavaa tapahdu.
VastaaPoista-.- tiedätkö kuinka moni hakee mm. oikikseen ennen kuin pääsee sisään?
VastaaPoistaLulreettinen, totta kai voin, miksi en voisi? Ei se ole ensikertalaisia suosiva. Mikä sellainen paikka muka edes on? Suurin osa pääsee sisään vasta toisella tai kolmannella yrittämällä.
VastaaPoistaJa ano, voi lol. Tiedän. Ja tiedän myös sen että 97% kaikista Tampereelle hakeneista sai hylkykirjeen. On hyvin epätodennäköistä päästä sisään. Mutta miksihän ihmeessä siitä ei saisi olla surullinen?
VastaaPoistamunkin veli haki samaan paikkaan ja ei päässyt. Selviät kyllä, haleja ♥
VastaaPoistaVaikka sanoit, että saattaa mennä pitkään ennen kun kirjottelet taas, niin silti musta ois tosi kiva, jos voisit vielä joskus päivitellä. Sun blogi on mulle oluut jo tosi pitkään sellanen, joka antaa mulle hyviä neuvoja ja uskoa elämään, vaikeuksista huolimatta. Mut anyways, kaikkea hyvää sulle=) Ois tosi kiva tietää mitä sulle nykyään kuuluu.
VastaaPoista