Kirjoitin tänne joskus aikaisemmin terveellisistä elämäntavoista ja omasta matkastani epäsäännöllisen syömisen kiemuroista terveelliseen ja kasvisvoittoiseen syömiseen.Tulin kuitenkin hetken tuumailun jälkeen poistaneeksi tekstin, sillä se ei mielestäni sopinut blogin tyyliin. Halusin jotain hieman leikkisämpää lähestymistapaa, jolloin mieleeni nousi ajatus esitellä jääkaappini sisältö!
Meillä suurin osa ostoskorin pinta-alasta täytyy kasviksilla, vihanneksilla ja hedelmillä. Hedelmiä meillä on aina muutamaa sorttia tarjolla. Banaaneja pöydällä on yleensä aina. Muut hedelmät vaihtelevat mielitekojen ja tarjousten mukaan (esim. kiivejä, appelsiinia, päärynää, mangoa, ananasta, klementiinejä, persimoneja).
Tunnustan itseni myös superfood-friikiksi ja tee-hamstraajaksi.
Ruokapuolelta mukaan tarttuu siis paljon kasviksia ja se näkyy yleensä kassallakin. Monesti pääsemme kaupasta ulos hyvin maltillisen laskun kanssa. Kasviksia kun saa niin hullun paljon pikkurahalla!
Jääkaappini uskolliset vakiot ovat jääsalaatti, tomaatti, kurkku, punasipuli, paprika, peruna, porkkana ja bataatti. Tällä kertaa vihanneslokerosta löytyi myös parsakaalia, munakoisoa, palsternakkaa ja punajuuria.
Proteiinin lähteinä toimivat valkoiset ja ruskeat pavut, kikherneet, herkkusienet ja kidneypavut. Käytän myös quornia, tofua, kananmunia, maitotuotteita ja kalaa.
Pyrin käyttämään paljon täysjyvätuotteita. Pastan ja riisin syön tummana. Leiväksi ruisleipää tai täysjyväpaahtoa. Maailmassa on kuitenkin niin paljon kaikkea jännittävämpää kuin riisi. Top 4:essani ovat ehdottomasti kvinoa, kuskus, bulgur ja linssit. Jos et ole niitä vielä kokeillut, niin suosittelen maistamaan!
Pakkasesta meiltä löytyy kaikenlaista, mutta ainakin vihreät pavut, pinaatti ja herne-maissi-paprika ovat vahvoja vakioita. Myös noita kukkavihannes-sekoituksia ja mitä lie vokkivihanneksia menee aina välillä, mutta pyrin kyllä syömään kasvikseni suurimmaksi osaksi tuoreina.
Ja sitten, speciaaliherkkuihin. Kokeilin ensimmäistä kertaa vegaanisia quorn-nugetteja. Ei ehkä ihan terveellisin iltaruokavaihtoehto ranskalaisten kera nautittuna, mutta voi hyvä tavaton! Jos mikään kasvisperäinen proteiini on koskaan maistunut melkein lihalta, niin se on quorn! Patistan kaikki lihansyöjätkin kokeilemaan näitä uskomattomia nugetteja. Quorn tulee ehdottomasti olemaan yksi pakastimeni vakioista. Nam!
/Edit: Olin aikaisemmin todennut virheellisesti, että quorn on vegaanista, mitä se ei olekaan! Kyseessä on siis lakto-ovoille sopiva tuote!
Mitäs teidän jääkaapeista löytyy?

Pakko korjata, tuo quorn ei ole vegaanista vaan lakto-ovoa. :) Kannattaa kokeilla seitania, se on vielä parempaa "lihaa"!
VastaaPoistaKappas, oikeassa olet!
PoistaKuulin vain jostain, että quorn on sienivalmistetta, enkä siksi tajunnut tarkistaa onko siinä kenties muutakin sisältöä. Korjaan asian tekstiin heti :-)
Seitania olen halunnut kokeilla niin kovasti, mutta en jotenkin ole saanut aikaiseksi :) Pitäisi kyllä ottaa itseään sen suhteen niskasta kiinni!