Päädyin viimein katsomaan tietokoneella jo pitkään ladattuna olleen War Horsen. En ole hetkeen itkenyt niin kovasti kuin tänään. 2h 20min on aika pitkä aika vuodattaa kyyneleitä. Päähän sattuu, silmät ovat punaiset ja vieressä on läjä märkiä papereita, jotka voisin kohta heittää pois roskikseen.
Simppelisti tiivistettynä War Horse kertoo, no... hevosesta, tietenkin. Vanha mies hakee itselleen työhevosta, mutta päätyykin kaksi kertaa kalliimpaan otukseen, jonka hän lopulta joutuu myymään sodan alkaessa. Hevonen kiertää ihmiseltä toiselle koko pitkän elokuvan ajan, kunnes palaa takaisin kotiin.
Vaikka en tunne olevani mikään hevosihminen, tälläiset ihmisen ja eläimen suhdetta kuvaavat elokuvat saavat minut aina itkemään.
Nyyhkytin jo elokuvan alkukohtauksesta, jossa poika tarjoaa ämpäristä hevoselle kauraa. Ei se ollut mitenkään erikoinen kohtaus, mutta itkinpähän silti. Nyt kyynelkanavani ovat kuivat, but I regret nothing.
Sotaa oli kamala katsella, kaikkia niitä kuolleita ihmisiä ja kuukaudessa loppuun ajettuja hevosia, mutta silti, kaikessa kamaluudessaan, leffa oli todella kaunis.
Muistaakseni sille ei ole annettu enempää kuin kolme ja puoli tähteä. Itse antaisin ainakin neljä. Suosittelen sitä lämpimästi. War Horse oli todella hyvä elokuva.
* * * * * *
Tähän loppuun palaan nopeasti edellisen postauksen aihepiiriin. Haluan kiittää jokaista, joka näki vaivaa kommentoidakseen uskonto-postaukseen. Kommenttinne olivat mahtavia! Niitä oli suuri ilo ja kunnia lukea.
Kiitos ja kumarrus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos