torstai 2. elokuuta 2012

Sailor under the apple tree thumbed a ride home






Sen vähän ajan, jonka eilen ei ollut viileän tuulista, otettiin Tiinan kanssa kuvia meidän uima-altaalla ja takapihalla. Käveltiin kengillä, jotka hiersi melkein auki vanhat rakot ja syötiin yöllä iltapala keittiössä kuiskaillen.









Kuvan shortsit sain Amandalta ja oon niiin rakastunut niihin. Oon muutaman päivän vaan kävellyt putkeen yhdistäen noita erilaisiin asukokonaisuuksiin. Ehkä tänään on viimeistäänkin aika vaihtaa housut joihikin toisiin.

Tiina on spontaani tyttö siinä missä minäkin, joten me mentiin bussipysäkille liftaamaan kyytiä keskustaan (jonne onkin huimat 2km). Rakennusmies tuli nauraen kysymään, mihin me ollaan menossa.

Ei päästy kyydillä keskustaan, mutta kivaa oli silti. Vietettiin yö siellä täysin päihteettömissä merkeissä. Tavattiin eräs Jesse satamassa. Hetken juteltuamme tajuttiin, että mehän tavallaan tunnetaan jo. Sitten me käveltiin tienreunaan ja yritettiin liftata uudelleen. Eihän siinä kestänytkään kuin kaksi minuuttia, kun Skrillexiä täysillä popittava auto pysähtyi tienreunaan ja avasi ikkunan.
"Mihin matka?"
"Ihan mihin vaan!"

Hypättiin kyytiin indigonsiniseen autoon, jossa oli kattoikkuna ja loistavimmat poppivehkeet, mitä olen eläissäni kuullut. Kuskimme Arska oli muutaman vuoden vanhempi poika ja onnellisesti parisuhteessa. Hauska mies. Ajettiin varmaan yli tunti.

Tuli sitä illalla tavattua terassin kaiteen läpi muutamia tuttuja useaankin otteeseen. Loppuillasta tavattiin hullu, tanssiva blondi, joka esitteli meidät ystävilleen. Ne oli kaikki mahtavia.

Kokonaisuudessaan loistava ilta!
Kiitos kaikille♥

3 kommenttia:

  1. Tämä ei nyt ollenkaan liity tähän tekstiin, mutta en löytänyt täältä vieraskirjaa tai muutakaan sen kaltaista..:
    Pysähdyin tuohon "Mihin uskot?" kyselyyn. Hyvin olet valinnut vastausvaihtoehdot. Pisti taas miettimään tätäkin aihetta, kun en vielä tiedä paikkaani.

    Ohikulkumatkalla~~

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania kuvia sulla täällä blogissa! Ihan melkeen suu auki oon ihaillu näitä kuvia tästä ja aikasimmistakin postauksista!! :)
    Ja sitte näin muuten vaan asiaa sulle: harmittaa iha hirveesti, et mun kesä on ollu iha yhtä kiirettä, enkä oo päässy käymään siellä! :( Mulla piti alunperin olla koko heinäkuu aikaa, et oisin tullu kylään, mut sit sainki töitä ja siinähä se kesä onki sit menny.. Mut rupesin miettii, et mitä jos tulisin syksyllä joku viikonloppu sinne tai sit esimerkiks syyslomalla? :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia ja ihana kertomus illasta. Toisille se on vain unelmaa :D
    Hienoa, että ihmisiä on monenlaisia. Jopa näitä ihaniakin persoonia
    ~R

    VastaaPoista

Kiitos