Vietin viimeiset lomapäiväni puolikunnossa: mulla oli kuumetta noin 39 astetta ja könyäminen sängystä vessaan vaati koko tärisevän kehon edestä sinnikästä ponnistelua. Öisin tärisin kylmästä ja heräilin kesken unien. Pari yötä sen jälkeen heräsin suhteellisen tervehtyneenä kurkkua lukuunottamatta. Vielä eilen tuntui siltä kuin joku ois raastanut sitä juustoraastimella. Välillä suussa maistui veri ja alas ei noiden päivien aikana mennyt kuin pari lasia pirtelöä ja tomaattikeittoa sekä soijamaitoa.
Aloitin muutama päivä takaperin antibioottikuurin ja luojan kiitos alkaa jo helpottaa. Eilen söin ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Ruisleipä meni alas yhtä hellästi kuin piikkisika, mutta ylipehmeäksi haudutetuissa kasviksissa ei sentään ollut ongelmia.
Joulu meni porukoiden ja Ollin kanssa leppävirralla mökillä. Täydellisen vegaanista siitä systeemistä ei sitten tullutkaan, kun äiti taiteili meille juustotarjottimen. Makaronilaatikkoonkin katosi sen painostuksesta yksi kananmuna. Hävettää. Milloinkohan viimeksi olisin syönyt kananmunaa? Yritän pelastautua sillä ajatuksella, että safka tosiaan tuli koko porukalle, ei mulle ainoastaan. En saa vetää nyörejä kaikessa äärimmilleen.
Kaikille, jotka ette vielä tiedä, kokeilkaa ihmeessä lihatonta tammikuuta tipattoman sijaan. Vegaaniksi ei tarvitse ryhtyä, joten mistään ylitsepääsemättömän mullistavasta muutoksesta ei ole kyse. ( Klik! ) Ja kaikille skeptikoille voin lämpimästi todeta, että kasvisruoka on sekä halpaa, että herkullista. Tuun vaikka itse väsäämään teille safkat jos se on siitä kiinni.
Ja hmm, mitäs vielä. En jaksa tehdä joululahjapostauksia, niitä nyt tursuaa joka tuutista. Olen sitä paitsi hivenen ehkä myöhässä niistä päivityksistä, ups. Mutta olen viettänyt kiireistä lomaa rentoutuessani kera pirullisen kuumeen. What can I do!
Joten ciao for now, päivitän sitten kun keksin jotain järkevää sanottavaa.
Oikeesti tervetuloo laittamaan meille herkullista kasvissafkaa ! ei sillä, tykkään sinäänsä kasvisruuasta (tosin suurin osa koulun kasvisruoasta täyttä kuraa, surullista mutta totta), mut oon tosi huono laittamaan kasvisruokaa; helpompi iskee pihvi pannulle ja nykästä kerästä pari salaatinlehtee kaveriks !
VastaaPoista