Harvalle tuskin on tuttu taolaisuuden käsite "wu wei", "elämä ilman ponnisteluja". Selitän sen teille nyt hyvin ympäripyöreästi ja ruohonjuuritasolla: wu-wei pyrkii elämään niin, että asioiden onnistuminen ei vaadi mittaamattoman paljon tuskaa ja työntekoa. Wu-wei on "soljumista kuin vesi", teotonta toimintaa ja ympäröivön maailmakaikkeuden mukailua. Hauskinta siinä on se, että wu-weillä on hyvin suuri onnistumisprosentti.
Olen lopettanut stressaamisen esimerkiksi suurimmasta osasta kokeita menettämättä lainkaan menestystäni lempiaineissani. Saan edelleen yhdeksikköjä biologiasta ja uskonnosta kymppejä. En enää itke, jos esseeni on 5- pisteen essee kuuden sijaan. En enää tavoittele ehdotonta täydellisyyttä vaan soljun. Annan itselleni luvan kompuroida matematiikassa, enkä usko kuolevani, vaikka todistuksessani onkin kaksi rumaa nelosta.
Oikeastaan olen elänyt wu-wei -periaatteella jo suhteellisen pitkään, vaikka olenkin tunnetusti täysi neurootikko aikatauluissa ja asioiden onnistumisessa. Ensin sekoan, mutta sitten tyydyn vain odottamaan ihmeitä, jotka sitten tapahtuvat kuin itsestään. On hienoa, että elämällä vaan on tapana järjestyä meiltä laiskoilta Matti Myöhäsiltäkin. Tässä esimerkki: olen varmaan yksi niistä todella harvoista tytöistä, jotka hakivat mekkonsa vanhojen tansseihin vain vähän päälle kuukautta ennen tansseja. Malleja ei ollut paljoa jäljellä ja myyjä toruikin mua naureskellen siitä, miten myöhään olen liikkeellä. Mutta kappas, mekko löytyi. Se tuli juuri pari päivää sitten mittatilaustyönä. Ja ai jumalauta, että se on upea. Laitan kuvan heti kun tuon sen kotiin. Toinen probleema oli kengät. Mulla oli yksi päivä aikaa löytää oikeanlaiset korkokengät. Aikaisemmilla ostosreissuilla keskustan kenkäliikkeistä ei ollut löytynyt mitään. Sitten menin cittariin ja löysin täydellisen väriset unelmakengät 50% alennuksessa! Myös kampaajan sain vasta tänään, mutta tärppäsi heti ensimmäisellä kerralla.
En nyt yritä sanoa, että eläkää ihmiset ihan miten sattuu. Vähän voisi silti höllätä, koska eivät asiat nyt päälaelleen näytä kääntyvän vaikka vähän antaisikin periksi. Maailmalla on tapana kuljettaa. Kaikessa ei kuitenkaan kannata heittäytyä aallokkoon.
Olen lopettanut stressaamisen esimerkiksi suurimmasta osasta kokeita menettämättä lainkaan menestystäni lempiaineissani. Saan edelleen yhdeksikköjä biologiasta ja uskonnosta kymppejä. En enää itke, jos esseeni on 5- pisteen essee kuuden sijaan. En enää tavoittele ehdotonta täydellisyyttä vaan soljun. Annan itselleni luvan kompuroida matematiikassa, enkä usko kuolevani, vaikka todistuksessani onkin kaksi rumaa nelosta.
Oikeastaan olen elänyt wu-wei -periaatteella jo suhteellisen pitkään, vaikka olenkin tunnetusti täysi neurootikko aikatauluissa ja asioiden onnistumisessa. Ensin sekoan, mutta sitten tyydyn vain odottamaan ihmeitä, jotka sitten tapahtuvat kuin itsestään. On hienoa, että elämällä vaan on tapana järjestyä meiltä laiskoilta Matti Myöhäsiltäkin. Tässä esimerkki: olen varmaan yksi niistä todella harvoista tytöistä, jotka hakivat mekkonsa vanhojen tansseihin vain vähän päälle kuukautta ennen tansseja. Malleja ei ollut paljoa jäljellä ja myyjä toruikin mua naureskellen siitä, miten myöhään olen liikkeellä. Mutta kappas, mekko löytyi. Se tuli juuri pari päivää sitten mittatilaustyönä. Ja ai jumalauta, että se on upea. Laitan kuvan heti kun tuon sen kotiin. Toinen probleema oli kengät. Mulla oli yksi päivä aikaa löytää oikeanlaiset korkokengät. Aikaisemmilla ostosreissuilla keskustan kenkäliikkeistä ei ollut löytynyt mitään. Sitten menin cittariin ja löysin täydellisen väriset unelmakengät 50% alennuksessa! Myös kampaajan sain vasta tänään, mutta tärppäsi heti ensimmäisellä kerralla.
En nyt yritä sanoa, että eläkää ihmiset ihan miten sattuu. Vähän voisi silti höllätä, koska eivät asiat nyt päälaelleen näytä kääntyvän vaikka vähän antaisikin periksi. Maailmalla on tapana kuljettaa. Kaikessa ei kuitenkaan kannata heittäytyä aallokkoon.
Jännä postaus, positiivisessa mielessä.
VastaaPoistaNyt alkoi aivoissa raksuttaa, miten on itse elänyt ja mitenkä pitkään, ja miten se "elämistyyli" on muuttunut vuosien varrella.
Mä en sanoisi, että elän noin. Olen kuitenki aina ollut vähän välinpitämätön tai luottavainen sen suhteen, että asiat järjestyy. Äiti toruu mua siitä. Mutta kappas, että ne asiat oikeesti useimmiten järjestyy :-)
VastaaPoista