Aurinko nousee nykyään niin aikaisin.
Aamu tulee silmänräpäyksessä, salakavalasti kuin hiipivä susi.
Laitan jalkoihin lenkkikengät, kietaisen pitkäksi kasvaneen vaalean tukan pompulalle ja tankkaan eteisessä vettä. Suuntaan lampea kohti, asetun sitä kiertävän hiekkatien mutkaan, venyttelen ja vedän syvään henkeä. Kesä. Sekin tuli silmänräpäyksessä. On kuuma, vaikka on aikainen aamu ja minulla on päälläni vain toppi ja juoksuhousut.
Lähden matkaan ja kuuntelen puissa laulavia lintuja: aina niin äänekkäinä ja röyhkeinä yön pikkutunteina ja aamuina. Ohitan ensimmäisessä mutkassa tiellä seisovan sorsan, joka ei kavahda, vaikka lähenen sitä nopeasti juosten. Muutamia metrejä ennen sorsa taapertaa laiskanoloisesti tien sivuun, mutta vaikuttaa utuisen rauhalliselta. Se seisoo siinä vielä silloinkin, kun kierrän lammen toisen kerran. Kolmannella juoksukerralla se on kadonnut heinikkoon.
Varpunen kujertaa puussa. Lammen yllä kaartelee valkoinen lintu, jota luulen ensin joutseneksi, mutta sitten olenkin varma että se on vain lokki. Tien varrelle on muutamassa päivässä noussut aivan uusi elämä: vehreinä taivasta kohti kurkottavat lehdet.
Juoksen lammen ympäri kolme kertaa, pidempään ja kovempaa kuin koskaan, enkä ole edes kovin väsynyt. Auringon kelmeä valo siivilöityy puiden oksien läpi hiekkatielle. Kesä, ah kesä. Se tuli silmänräpäyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos