Joskus kanssaeläjieni lapsellisuus on liki häkellyttävää. Olenko olemassaolollani niin ärsyttävä, että globaalisti tärkeän eettisen tekoni takia olenkin yllättäen julman provokaation kohde?
Olisin vihainen ja pettynyt ellen pitäisi tätä näin naurettavana.
Voisivatko ihmiset nyt vain kasvaa pienistä sieluistaan vähän laajemmalle ja hylätä sen ikuisen pessimismin ja päämäärättömän vihan?
Ihan kokemuksella, viha kahlitsee ihmisen, vain lempeys on vapautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos