tiistai 28. toukokuuta 2013

Ikkunalautapuutarha

Mun top 1 kesäharrastukseksi noussut ikkunalautapuutarha (tai toisin sanoen puutarha ikkunalaudalla) alkaa hiljalleen kukoistaa. Yrttien ja muiden kasvien äidiksi heittäytyminen on ollut hauska, kiinnostava ja maistuva pitkäaikainen projekti, jota lämpimästi suosittelen. Vielä ehtii!

Saanen siis esitellä muutamat lapsukaiseni, joista massiivisin lienee tämä alla oleva chilipaprikapuu, joka kauhealla vimmalla puskee aina vain uusia ja uusia vihreitä pikkuchilejä siimeksistään. Tämän ostin ihan kokonaisena ja satoa tuottaneena. Hintaa taisi olla noin kaksitoista euroa. Noin eurolla ostin myös pussillisen chilipaprikapuun siemeniä. Hintaero on huomattava, mutta voin sanoa, etteivät ne siemenistä nousseet, pienet, vihertävät taimet kovin äkkiä kasva tuollaiseksi jättiläiseksi.




Tässä alapuolella on... lisää huonolaatuisia kännykkäkuvia! Nämä pikkuiset, hontelot taimet ovat chilipaprikapuun alkuja. Tui tui, kuinka söpöjä!


Tässä on kirsikkatomaatin taimi, joka on hädin tuskin saanut korkeutta sitten sen kun ostin sen. En tiedä mikä rassukkaa vaivaa.




Tässä juuri tänään uusiin ruukkuihin koulitut basillikat. Siemenillä oli hintaa ehkä joku 70cnt ja uskokaa pois, mulla on basillikaa vielä kotona äidin luona niin paljon, että en tiedä, mihin tungen kaiken tämän. 



Alla paprikapuu. 



Tässä rucolan taimia kahdessa purkissa ja kaupasta ostettu tilli, jota en mökillä kerennyt käyttämään loppuun, vaan istutin ruukkuun. 


Sitten omistan kaksi kesäkurpitsaa, jonka siemenet eräs ystäväni lähetti. Niillä kesti aika pitkään lähteä itämään, mutta siitä eteenpäin kasvu on ollut vauhdikasta. Nyt se kiemurtelee mun ikkunalaudalla ja odottaa epätoivoisesti, että pääsee mun takapihan möyhittyyn multaan ensiviikolla. 


Tässäkin eräs halpa ja maistuva ostos, josta olen aikaisemmin jotain tainnut sepittääkin. Kyseessä on siis tatsoi, rucolan kaltainen mausteikas salaattikasvi. Koska se kestää nöyrästi myös kuumennusta, heitän sitä värin vuoksi myös wokkiruokiin, pastaan ja keittoihin. 



Tässä alla vielä kuvat muutamista uusimmista ostoksistani: sokeriherne, vahapapu ja härkäpapu. Ne kasvatan äitini luokse takapihalle viikon päästä. Sitten pitääkin varmaan muuttaa osoitetta täältä poikaystävän kämpiltä takaisin inkilänmäelle. Olli on töissä koko kesän ja lähtee elokuussa armeijaan. Mä muutan takaisin äidin tykö (missä virallisesti kyllä asun vieläkin), että pääsen kunnon kasvimaahommiin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos