Rakkaimpani kautta koko maailma saa kuulla häpeällisen kunniansa. Satutan häntä ja sitten vaikenen. Lakanat nousevat tuotantolaitoksen kylmänpuhuviksi kaltereiksi, ja maailma menettää muotonsa. Jokaisen päänsä kääntäneen välinpitämättömän ihmisen kipu nyrjähtää minussa, leviää ja muodostaa etäpesäkkeensä. Ja niin se herättää ketjureaktion: koska kukaan (taiteellinen yliliioittelu, mutta ei loppujen lopuksi vähäisyydestään johtuen täydellinen valhe) ei minun tavoin jaksa lopettaa tai edes vähentää lihansyöntiä, minun on maailman epätasapainoa tasoittaakseni lopetettava myös maitotuotteet ja sen mukana kaikki, mikä tulee eläimestä edes osittain. Koska muut eivät jaksa, minä kannan taakan ja olen silti onneton.
Minä olen Jeesus Nasaretilainen orjantappurakruunussa ja uhraan itseni välinpitämättömälle kansalle ja kannibalistisille sioille kuoleman tuotantoketjussa. Annan tekstini helliä piilotettua pyhimystä minussa, mutta en ole mitään muuta kuin likaa päästä kylmiin varpaisiin. Olen pahuuden laskostuma, yksi lenkki ihmiskunnan hirvittävässä spiraalissa. Ja niinpä päädyn yön pikkutunteina masentavaan lopputulokseen: ajatteleva ihminen ei ole sen enempää kuin uhrieläin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos