Taas kerran herään Tumblrin kautta maailman karuun todellisuuteen, enkä ymmärrä, miksi, miten, kuka, kuinka? Ja miten ihmiset osaavat sulkea silmänsä niin perusteellisen taitavasti siltä kaikelta? Monet sanovat, etteivät tahdo ajatella ruokansa alkuperää. Mitä muuta se on kuin pelkuruutta? Ehkä syynä suljetuille silmille on se, että ajattelu sattuu. Ajattelu tekee kipeää, koska se saa omantunnon ja häpeän painamaan kuin suuren rautahaarniskan.
Ehkä olisi aika sanoa adios pancho ja lopettaa myös kalan ja äyriäisten syöminen. En kuitenkaan uskalla ottaa asiasta vielä paineita. Ruokatottumuksia voi jalostaa hiljalleen. Kaiken ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä. Ihanteena olisi, että vuoden kuluttua olisin täysin vegaani. Tai melkein ainakin. Onko tekopyhää sanoa, että olisin melkein jotain?
No mutta, katsotaas, maitoa en juo. Kermaa käytän ruuanlaittossa, mutta se ei ole välttämättömyys. Voisin luopua juustosta. Jukurtista en ehkä vielä. Toisaalta melkein kaikki on korvattavissa (hintavilla) soijavalmisteilla. Kalaa syön kerran kahdessa viikossa. Sitä en tarvitse, enkä rapuja, mistään muusta eläintuotteesta nyt puhumattakaan.
Koen syyllisyydentunnetta siitä, että en ole vielä aivan sitä, mitä haluaisin. Mutta onko minulla ihan niin kiire oikeasti? Jos muutos tapahtuu hiljalleen ja luonnollisesti vuoden sisällä, se on minusta ihan hyvin. On se paremmin kuin monilla muilla, jotka ummistavat silmänsä ja kääntävät päänsä. Tekosyitä omatunnon helpottamiseksi on nopea ja vaivaton keksiä, mutta ovatko ne oikeasti lopullisia ratkaisuja?
Suosittelen katsomaan tämän videon. Kyseessä ei ole mikään raaka ja verinen tehotuotantovideo, olkaa huoleti. Oikeastaan tässä on todella asiallinen ja lempeä ote - ja järkeä.
Haaveilen joskus iltaisin siitä, että me osaisimme tehdä yhdessä pieniä päätöksiä totutellen ja mukautuen. Olisiko tuskallisen kipeää poistaa ruokavaliosta vaikkapa possu ja nauta? Tai jompi kumpi? Loppujen lopuksi lihattomuus ei vie elämästä sisältöä. Se ei tee ruuasta mautonta. Se ei tee asioista mustavalkoisia.
Miksi emme edes yrittäisi sen sijaan, että huokaamme ajatukselle pahoinpidellyistä eläimistä ja käännämme päämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos