Ilmoittauduin ystäväni seuraksi itämaisen tanssin alkeiskurssille. Tunnit alkoivat eilen (19:20-20:35) ja voin jo sanoa ihastuneeni lajiin, vaikka me, totta kai, aloitamme ruohonjuuritasolta.
Itämainen tanssi on ottanut vaikutteita länsimaisesta (ja toisinpäin, tietysti) ja se tarjoaa suhteellisen voimakasta treeniä perseelle ja alavatsan lihaksille. Käsiä pidetään jatkuvasti pystyssä kuvitellen, että kainaloissa on piilossa näkymättömät kananmunat. Jos käsiä laskee, munat menevät rikki.
Itämaisessa tanssissa on tärkeää hyvä - mutta ei missään nimessä sotilaallinen - ryhti, jossa jalat ovat tukevasti ja maanläheisesti kiinni lattiassa.
Tälläiseen pieneen nippelitietoon ja kolmeen yksinkertaiseen liikkeeseen sujahtikin ensimmäinen tunti. Teimme kahdeksikkoja, lantioiskuja ja opettelimme kävelemään oikeaoppisesti. Tunnin päätteeksi kehon sai rauhoittaa mukavilla venytyksillä.
Olen päättänyt aloittaa keväällä jazztanssin ja joogan. Kehon ja mielen hallinta ja terveelliset elämäntavat ovat pikku hiljaa tämän vuoden aikana kehittyneet kultaiseksi tavoitteeksi. Kuntoni onkin parantunut roimasti. Pystyn yhden kilometrin sijaan juoksemaan 7km. Olen myös vähentänyt punaisen lihan ja laitoskananmunien syömistä.
Ruuasta ja liikunnasta ei sen enempää. Explorius on hyväksynyt minut vaihto-oppilaaksi Irlantiin vuonna 2013 4-5kk tai kokonaiseksi vuodeksi. Tämä huvi on kyllä perkeleen kallista. Itkettää jo nyt, sillä Irlanti olisi minulle maana niin ihanteellinen.
4-5kk maksaa reippaat 8 tonnia, eli yhtä paljon kuin kokonainen vuosi. Siihen lisäksi tarvitsen myös käyttörahaa ja vakuutuksen. Jos isä on valmis maksamaan, aion kyllä lähteä, vaikka kyllä tuo hinta omaa sydäntänikin hieman repii. Olisin mielelläni vuodenkin, mutta en ehkä uskalla riskeerata kirjoituksia lähtemällä pois kolmantena vuonna.
Olen niin stressaantunut. Viikon päästä mun pitää tietää, olenko vai enkö ole menossa. Mä oon täynnä kysymyksiä, eikä kukaan osaa vastata tai päättää, mitäisi elämälläni tehdä.

jos et oo varma tosta kannattaa kysyy/hakee rotareitten kautta ne maksaa osan sun kuluista ja on paljon halvempaa! Ja ne antaa sulle joka kuukausi rahaa, mikä auttaa mua ainakin tääl vaihdos paljon! :-) onnee päätökseen
VastaaPoista