Minä lupasin hymyillä viimeiseen päivään asti. Lupasin sen kevyesti kuin olisin puhunut metsän ruskeankeltaisesta sävymaailmasta, siitä kauneudesta, joka vuodenaikojen vaihtuessa muuttaa muotoaan ja sopeutuu.
Puut ja maankamara riisuutuvat alastomiksi taideteoksiksi, luovuttavat kauniin lehtipeitteensä ja ruohomattonsa kuin uhrilahjan nukkuakseen talven läpi surusta huokaillen. Keväällä ne nyrjähtävät kuin rakkauden iskun kokeneet nuorukaiset. Silti, joka ikinen kesä, ne kasvattavat uudet idut, versovat lehdet ja ruohonkorret, levittävät vihreän peittonsa taivaan alle kuin holvikaton, jonka lomitse aurinko loistaa helottavana, kuumana pallona. Se on kiertokulkua, joka ei koskaan petä meitä. Se toistuu ikuisuudessa, mukautuu.
Hymyillä. Minä lupaan hymyillä, sanon. Ehkä äänessäni piilee pieni, ujo epävarmuus tai sitten minä puen lupaukseni vääriin sanoihin, sillä sinä näet ehkä läpi. Minä piilotan ikäväni hymyyn, kaipuuni siihen, että moottoritiellä tuijotan ääneti lehtiä ja ajattelen:
mitä sitten tapahtuu, kun sinä olet poissa?
Kaipaus on helppo pukea kiireeseen. Teen ruokaa niin kovalla vauhdilla, että hengästyn. Juoksen keittiöstä portaat alas eteiseen, takaisin ylös. Missä sinä olet?
Kahvia, minun on juotava kahvia mahdollisimman paljon, että pysyn hereillä. Keitän pannullisen ja juon kolme kuppia. Oksettaa. En tiedä, voinko pahoin kofeiinista vai oikukkaasta sydämestä, siitä joka on hormoonien väsyttämä, imetty tyhjäksi seratoonista. Ruoka ei maistu, nukkuminen tuntuu liioitellun yliarvostetulta.
Autonvalot tien päässä ovat sinun autosi, minä tiedän sen, niiden on pakko olla. Kumarrun puoliksi pöydän päälle ja petyn, kun valokeilat hamuavat väärän risteyksen kosteaa pimeyttä. Se ei ole sinun autosi.
Sydän kysyy: missä sinä olet?
Minä lupasin hymyillä, lupasin sen kevein hartein. Sinä olet ulkona, annat ystäville hyvästisi baarissa. Minä annan maskin valahtaa, halkeilla reunoilta. Annan surun avata silmänsä, ikkunan itkun ja naurun välissä haaleta käsittämättömäksi. Hiljaisessa keittiössä marmoripöydän päällä lepäävälle vanhalle läppärille valutan sydämeni hiljaiset valheet nyt, kun sinä et näe: en minä hymyile.
Puut ja maankamara riisuutuvat alastomiksi taideteoksiksi, luovuttavat kauniin lehtipeitteensä ja ruohomattonsa kuin uhrilahjan nukkuakseen talven läpi surusta huokaillen. Keväällä ne nyrjähtävät kuin rakkauden iskun kokeneet nuorukaiset. Silti, joka ikinen kesä, ne kasvattavat uudet idut, versovat lehdet ja ruohonkorret, levittävät vihreän peittonsa taivaan alle kuin holvikaton, jonka lomitse aurinko loistaa helottavana, kuumana pallona. Se on kiertokulkua, joka ei koskaan petä meitä. Se toistuu ikuisuudessa, mukautuu.
Hymyillä. Minä lupaan hymyillä, sanon. Ehkä äänessäni piilee pieni, ujo epävarmuus tai sitten minä puen lupaukseni vääriin sanoihin, sillä sinä näet ehkä läpi. Minä piilotan ikäväni hymyyn, kaipuuni siihen, että moottoritiellä tuijotan ääneti lehtiä ja ajattelen:
mitä sitten tapahtuu, kun sinä olet poissa?
Kaipaus on helppo pukea kiireeseen. Teen ruokaa niin kovalla vauhdilla, että hengästyn. Juoksen keittiöstä portaat alas eteiseen, takaisin ylös. Missä sinä olet?
Kahvia, minun on juotava kahvia mahdollisimman paljon, että pysyn hereillä. Keitän pannullisen ja juon kolme kuppia. Oksettaa. En tiedä, voinko pahoin kofeiinista vai oikukkaasta sydämestä, siitä joka on hormoonien väsyttämä, imetty tyhjäksi seratoonista. Ruoka ei maistu, nukkuminen tuntuu liioitellun yliarvostetulta.
Autonvalot tien päässä ovat sinun autosi, minä tiedän sen, niiden on pakko olla. Kumarrun puoliksi pöydän päälle ja petyn, kun valokeilat hamuavat väärän risteyksen kosteaa pimeyttä. Se ei ole sinun autosi.
Sydän kysyy: missä sinä olet?
Minä lupasin hymyillä, lupasin sen kevein hartein. Sinä olet ulkona, annat ystäville hyvästisi baarissa. Minä annan maskin valahtaa, halkeilla reunoilta. Annan surun avata silmänsä, ikkunan itkun ja naurun välissä haaleta käsittämättömäksi. Hiljaisessa keittiössä marmoripöydän päällä lepäävälle vanhalle läppärille valutan sydämeni hiljaiset valheet nyt, kun sinä et näe: en minä hymyile.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos