Kaikki alkaa kerääntyä kokoon vähä vähältä.
Vaikka luulen rikkovani kaiken samaa tahtia kuin kokoan, voin hengähtää hetken.
Olen saanut tehtyä puolet biologian itsenäisesti suoritettavasta kokeesta. Olen ostanut uudet meikit kadonneiden tilalle ja laittanut äidin kautta tilaukseen aidot 35cm hiustenpidennykset Britaniasta. Soitatan volbeattia, disturbedia ja limp Bizkitiä kohmettaakseni ikävän, joka on kylmäkyntinen peto. Olen värjännyt hiukseni, tuhonnut orastavan juurikasvun ja päättänyt taas alkaa liikkua ja syödä paremmin. Tein treenikalenterin.
Tukka tuoksuu vetyperoksidilta. Tyyny menetti sinun tuoksusi. Juon sitruunavettä ja kaipaan ääntäsi. Joko olet ostanut nettiyhteyden?
Join eilen vähän liikaa. Nukahdin liian nopeasti.
Nyt kun minulla on aikaa niin paljon, että voisin heittää puolet siitä roskakoriin, aion taas kirjoittaa, olla toimelias.
Etsi minut uudestaan kun tulet. Älä anna minun jäädä jääksi, jos joskus kohmetun.
Sinun on suudeltava auki kasvattamani kuoret, revittävä ne, ellei muu auta.
Mietitään sitä sitten, kun palaat ja tämä on ajankohtaisempaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos